maanantai 27. helmikuuta 2017

Treeni motivaatiota!


Moi! Lupasin jakaa tänne blogiin vähän treeni tavoitteista ratsastuksen oheisliikunnassa, joten nyt olisi luvassa vähän mietteitä siitä.

Olen tosiaan lähes koko mun ratsastusurani ajan etsinyt itselleni sopivaa oheisliikunta muotoa, tosin melko epäaktiivisesti. Viime viikolla kuitenkin tein päätöksen salikortin hankinnasta ensimmäistä kertaa elämässäni. Kävin kokeilemassa muutamia ryhmäliikunta tunteja ja personal trainerin kanssa mietityn saliohjelmankin pääsin jo testaamaan! Minun täytyi käydä ensi alkuun myös muutamilla treeni vaate ostoksilla, koska esimerkiksi mun kengistä oli jo pohjat osittain irti, eivätkä ne yllättäen olleet enää kovinkaan tukevat ja napakat jalassa. Tämä kaikki on antanut todella paljon motivaatiota tuleviin treeneihin!

uudet kengät, housut ja toppi

Olen aina tiedostanut olevani hieman laiska tekemään yksin ja siksi olen haaveillut jonkin joukkuelajin harrastamisesta. Valitettavasti ne kuitenkin vaativat aika paljon sitoutumista, eikä minulla ole koskaan ollut juuri varaa joustaa ratsastuksesta. Haaveet siitä on saanut siis haudata. Ryhmäliikunta on kuitenkin tuntunut todella hyvältä ratkaisulta tähän ongelmaan! Olen niitä ihmisiä, jotka saa yhdessä tekemisestä hirvittävästi lisä boostia kaikkeen, joten turhat laiskottelutauot tulee jätettyä pois ryhmässä. Löysinkin ryhmätuntien joukosta jo yhden ylitse muiden, nimittäin jooga! Venyttely on aina ollut minulle helppoa ja kivaa, koska olen luonnostaan tosi notkea ja hyvän liikkuvuuden lisäksi minulla on paljon yliliikkuvuutta. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut millaista nautintoa siitä voikaan saada! Rauhoittavat pitkät venytykset joihin yhdistetään hengitysharjoituksia, sillä jos millä pääsee irti arjesta täydellisesti tunnin ajaksi.

Uuden henkireijän lisäksi huomasin, että se yksin tekeminenkin on paljon motivoivampaa salilla kuin kotona. Kotona on niin helppoa heittää hanskat tiskiin ja mennä takaisin koneen ääreen. Alhaalla näkyy kuva, jossa lukee alustava saliohjelma minulle. Seoka jaetaan 3-4 käyntikertaan viikossa. Jos käyn vain 3 päivänä viikosta, teen yläkropan ja kädet kahtena päivänä, sillä se on tällä hetkellä minun heikoin alueeni kropasta.


Kerkesin tällä viikolla siis vasta ensimmäistä kertaa testata tämän ohjelman, joten en osaa vielä sanoa sen toimivuudesta täysin, tai olisiko siinä jotain muuttamisen tarvetta. Ekoilla kerroilla en nimittäin tietenkään viitsinyt laittaa isoja painoja, vaan kokeilin, millä mikäkin liike tuntuu olevan ok tehdä. Osa sarjoista tuli siis tehtyä aika köykäisillä minun lihaskuntooni nähden, joten todellisen kuvan tästä saan varmaan vasta ensi viikolla. Tietää sitten jo valmiiksi, missä on sopivasti vastusta ja haastetta!

Kävin myös seca mittauksessa, eli kehonkoostumusmittauksessa, josta sain sitten vielä vähän lisätietoja treenien ja ruokailun pohjalle. Tavallaan siitä ei selvinnyt juuri mitään, mitä en jo oikeastaan tiennyt, mutta toisaalta "luulot" saivat siinä samalla vahvistusta. Lihasmassan määrä minulla oli ihan hyvä, ja sen suhde verrattuna rasvamassaan oli tarpeeksi iso, ei mitään huolestuttavaa siis. Rasvamassaa olisi kuitenkin syytä lähteä vähentämään ja samalla saada tilalle vähän lisää sitä lihasmassaa. Mittaus selvitti myös, että minulla on oikea jalka heikompi kuin vasen ja oikea käsi vahvempi kuin vasen. Tälläiset pienet puolierot jaloissa selittyy todennäköisesti Hilman vinoudella, ja käsissä taas oikeakätisyydellä. Sen lisäksi yläkroppani tosiaan osoittautui kaikista heikoimmaksi osaksi, minkä olen tiedostanutkin.

Ruokavaliostakin meillä oli mittauksen yhteydessä hieman puhetta personal trainerin kanssa. Kone nimittäin antoi arvion myös päivittäisestä energiankulutuksesta ja pt sitten siitä, mikä olisi sopiva päivittäinen energian saanti minulle. Päädyin kuitenkin nyt ainakin toistaiseksi vielä siihen, että katson vain vähän tarkemmin mitä suuhuni pistän, ja milloin, mutta en lähde rakentamaan mitään tarkkaa ruokaohjelmaa. Olen pyrkinyt nyt lähinnä säännöllisempään ruokailurytmiin, sillä se on aina ollut lienee mulle haastavinta kaikessa. Lisäksi olen jättänyt todella paljon turhia sokereita pois ja pyrkinyt juomaan riittävästi vettä päivän aikana. Syömiseen aijon etsiä lisää ilmaisia vinkkejä netistä ja kokeilla, mitkä tuntuu sopivan minulle parhaiten.

Hedelmävälipalojen kanssa opiskelukin sujuu paremmin, kuin suklaalevyn :'D.
Ratsastuksessa puolestaan olen huomannut jo nyt lisääntyneen oheisliikunnan edut. Venyttely on auttanut minua pääsemään paremmin ja rennommin hevosen lähelle ja kiinni siihen. Venyttely ja jooga on myös avannut lantiota ja hartioita tosi paljon! Muu tekeminen sitten tietysti lisää lihaskuntoa ja aerobista kuntoa, mikä on tottakai iso etu myös siellä hevosen selässä. Paljon helpompaa taas vaikuttaa hevoseen, kun kuuntelee omaakin kroppaansa ja tiedostaa sen heikkoudet ja vahvuudet paremmin. Näillä jatketaan siis varmasti ainakin kesään asti, mutta toki aijon lisätä myös ulkona liikkumista, kuten ihan vain lenkkeilyä kelien hieman lämmetessä. Minä en nimittäin ole erityisesti talvilajien fani :D. 

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ihana aurinkoinen sunnuntai!


Moi! Tälläkertaa luvassa hyvin kuvatäyteinen postaus tämän päiväisestä hankitreenistä. Muista kuulumisista tulee postausta erikseen, kun kerkeän kirjoittamaan :)! Hilma on ollut aika energinen ja vähän possuillut välillä, niin otettiin tänään lumen tulosta hyöty irti ja käytiin vähän tarpomassa korkeammassa hangessa ja sen jälkeen hetki kentällä. 

Ulkona oli aivan uskomattoman täydellinen keli, joten oli kyllä oikea mielenvirkistys itsellekkin! Hilmalla on vähän kevättä rinnassa senkin puoleen, että sille on iskenyt taas kiima päälle. Vähänkään kun aurinko paistaa... Töitä se kuitenkin teki kivasti, vaikka ajatukset saattoikin muutoin harhailla jossain ihan muualla :D. 

Sen pitemmittä puheitta päästän teidät kuitenkin tällä kertaa katselemaan kuvia !




















torstai 9. helmikuuta 2017

Parempi ryhti avain parempaan muotoon - pitkä kouluvalmennennus video

Hilma mökkerössään.

Heips! Kuten otsikosta voi päätellä, ajattelin kirjoittaa vähän viimeviikkoisesta koulutunnista. Otettiin Satulta puolituntinen yksäri, mitä ennen kerkesin verkata Hilmaa ehkä jonkun 20-15 min. Kun nyt ollaan päästy joka päivä liikuttamaan maneesissa ja hevoselta on pystynyt oikeasti vaatimaan asioita eri tavoin kun liukasta ja epätasaista pohjaa varoessa pystyy, huomasin muutamia ongelmia johon kaipasin hieman työkaluja ja niitä kyllä onneksi taas saatiinkin.

En siis tosiaan ole päässyt liikuttamaan Hilmaa mitenkään kummoisesti, viimeisen 3 kuukauden aikana syystä kavio ja myös ratsasus alustat ovat olleet niin vaihtelevassa kunnossa, ettei ole voinut miettiä yhtä päivää pitemmälle mitään suunnitelmaa. Se näkyy eniten ehkä tamman asenteessa. Se on päässyt helpolla ja nyt sille kunnollisesta työnteosta on päässyt muodostumaan vähän asenne kysymys. Satu sanoikin hyvin jossain vaiheessa tuntia, että se on päässyt tekemään minusta "irtomatkustajan", eikä oikein tahtoisi päästää minua vaikuttamaan ja istumaan lähelle hevosta.


Edellisessä postauksessa jo mainitsinkin, että se myös tuntui pitkältä pötkältä joka hälköttää hitain etusin ja etupainoisena. Tuskailinkin jo äitille, että en tiedä miten saisin sen korkeampaan muotoon tai edes ryhdikkäämmäksi edestä. Satu sitten onneksi pureutuikin siihen melko hyvin ja työkalut löytyi myös itsenäiseen työskentelyyn taas toistaiseksi. Monia ongelmia omaan istuntaan pääsee muodostumaan nopeasti, kun kukaan niistä ei ole huomauttamassa! Omaa asentoa korjailemalla päästiin siis jo aika hyviin tuloksiin. Toki hevosessakin on minusta melko riippumatonta vinoutta ja jäykkyyksiä, mutta niitä onkin huomattavasti helpompi lähteä korjailemaan kun oma kroppa on paketissa. Etenkin juuri otsikossa mainitun ryhdin osuus oli ja on tosi suuri, hevonen oli nimittäin juuri yhtä etupainoinen kun mä mäkihyppääjä.

Me ei tehty mitään ympyrätyöskentelyä kummoisempaa, mutta siinä olikin jo kaikki tarvittava tälle puolituntiselle. Videolta kuuluu hyvin Satun kommentteja, joten leikkelin videota vähän sen mukaan, mitkä kommentit ja pätkät oli oleennaisimpia tai kokonaiskuvan takia järkeviä. Äiti nimittäin videoi koko puoli tuntisen ja en ihan tällä mun läppärillä viitsi niin pitkää pätkää edes yrittää tallentaa nettiin, siinä nimittäin menisi ikuisuus :D.



Tänään meillä onkin sitten ihan ryhmätunti koulua, katsotaan tekisinkö siitä sitten vaikka ääniraidallisen videon, jos kerkeän :)! Varattiin myös Bennyn valkat kahden viikon päähän ja ollaan nyt hypätty muutaman kerran Hilman kanssa vähän itsenäisesti pieniä esteitä. Koitan nyt pyrkiä kahteen hyppykertaan viikossa, kun siihen on mahdollisuus! Alkuun mennään vielä pieniä haetaan kontrolli ja järki touhuun pienillä jumppaavilla tekniikkaa vaativilla harjoituksilla ja nostetaan sitten esteitten kokoa ja katsellaan pikkuhiljaa keväälle ja kesälle tavoitteet ja kisoja!

Noin muutenkin elämä uudella tallilla on pyörähtänyt hyvin käyntiin. Olen päässyt joka päivä käymään tallilla ja sinne ajaakin varmaan 10 minuuttia nopeammin kuin edelliselle, mikä on tietenkin kiva etenkin myöhempään venyneinä talli-iltoina. Hilmakin on saanut muutamia uusia ystävyksiä sen viereisistä tarhoista ja sille tulikin heti kiima päälle muuton jälkeen. Nyt sillä on ollut lähinnä kevättä rinnassa ja mörköjä maneesin nurkassa. Se on kuitenkin ollut tosi kiva ja rauhallinen käsitellessä, vaikka ratsastaessa ehkä joinain päivinä ollutkin hieman haastavampi. Ehkä mun pitää joku päivä mennä sen kanssa vaikkapa raviradalle hölkkäämään enimpiä höyryjä pois tai tutkimaan maastoilu mahdollisuuksia !

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

I'm in love with the shape of you

Heips! Eilen Hilmalla oli tosiaan kengitys, jonka jälkeen kävin sitten ratsastamassa sen. Äiti halusi kuvata vähän sen liikkumista, joten ajattelin laittaa pätkiä tännekkin. Nämä pätkät nyt hyvin kaunistelemattomia ja leikkaamattomia, eli niissä hyvin rehellinen kuva siitä, miltä meno todellisudessakin näytti. Itseasiassa nämä videot näyttivät mun mielestä lopulta paljon paremmalta, kuin miltä se selkään tuntui. Mulla oli nimittäin fiilis, että se on yksi pitkä pötkelö joka hölköttää eteenpäin hitain etusin :D.

Tultiin myös vähän puomia, sillä me voidaan taas hypätä! Äiti jutteli vähän kengittäjän kanssa, joka oli sitä mieltä, että kavioaines on lohkeamankin kohdalta kovettunut sen verran, että voi ihan huoletta normalisti hypätä, ja me ollaan kyllä itsekin jo samaa mieltä. Itseasiassa tänään mulla olikin suunnitelmissa tehdä Hilmalle pientä kavalettijumppaa, että saadaan siltäkin taas vatsalihaksia töihin , kun ei olla päästy menemään oikein edes hangessa. Tämä tietää kyllä tehojumppaa meille molemmille!

Sen pidemmittä puheitta päästän teidät suoraan videon pariin! Mulla oli hieman teknisiä ongelmia videon äänen lataamisen kanssa ja siitä tuli mykkäfilmi. Pistäkää tästä kuitenkin taustamusiikkia pyörimään: