sunnuntai 28. elokuuta 2016

Linkkaa blogisi!


Mä selailin mun lukilistaa ja siivosin sitä samalla. Siellä oli hirvittävä määrä poistettuja blogeja ja siivouksen jälkeen jäljelle jäi 14... ei ihme, että musta on pitkän aikaa tuntunut siltä ettei mun listalla tunnu olevan oikein mitään luettavaa. Olen myös jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta tälläisen postauksen toteuttamisesta päässäni, joten nyt toteutan sen :)! 

Haluaisin siis, että etenkin mun blogin rekisteröityneet lukijat linkkailisivat blogejaan, mutta toki kuka vain muukin saa sen tehdä! Tahtoisin siis oikeasti löytää uutta luettavaa. Vaikka mä selaankin usein blogiportaaleja ja sieltä löytyy hyvin luettavaa, jää se usein yhteen postaukseen, ellei blogi vaikuta aivan super mielenkiintoiselle. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus tsekata linkatut blogit vähän syvemmin, kuin yhden postauksen verran.

Tässä toiminta ohjeet osallistumiseen: 

osallistuminen tapahtuu tämän postauksen kommenttiboksiin, johon sinun tulee
  1. linkittää blogisi osoite
  2. kertoa siitä lyhyesti (yleiset ja olennaiset tiedot)
  3. (kertoa vielä mielellään miksi juuri sinun blogiasi kannattaisi seurata)
Aikaa osallistua on ainakin koko ensi viikko, eli aikaa kommentoida on vähintään 4.9 asti. Sen jälkeen alan kokoamaan postausta sen mukaan miten olen kerennyt tsekkailla teidän blogeja ja esittelen niistä osallistuja määrän mukaan n.4-7 mielenkiintoisinta, parasta tai muusta syystä mainitsemisen arvoista blogia, jotka haluan linkkauksistanne nostaa esille :)! Ja jos osallistujia ei tule erityisen montaa, kirjoitan kaikista jotakin.

13 kommenttia:

  1. my-finest.blogspot.fi

    Blogissani kerron elämästäni ensimmäisen oman hevoseni Myffin kanssa. Treenataan hiljalleen kohti kilpakenttiä esteratsastuksen puolella. Blogiin päivittelen niin normaaleja kuulumispostauksia, treenipostauksia kuin erikoisempia postauksiakin, ja videopostauksia pyrin myös tekemään melko usein. Koska hevoseni on oikea Tamma isolla t:llä, yksikään päivä ei ole tylsä tai samanlainen kuin edellinen, eikä siis koskaan tiedä mitä tuleman pitää! :)

    VastaaPoista
  2. wesanelamaa.blogspot.fi

    Blogi kertoo minun ja puoliveriprinssini Wesan elämästä erilaisten postausten muodossa! Wesa, eli Westerling, on vuonna 2004 syntynyt puoliverinen ruuna joka tuotiin suomeen 4-vuotiaana. Wesalla on kisattu 110cm ratoja, ja itse kisaan sillä tällä hetkellä 80-90cm luokkia. Pidän valokuvaamisesta eli blogissani saa nähä myös paljon valokuvia. Omistan hevosen lisäksi myös kissan ja koiran jotka saattavat myös mahtua blogiin välillä, ainakin kuvien muodossa :) Blogissani pääsee seuraamaan arkea oman hevosen kanssa, eli kaikki heppailusta kiinnostuneet Tervetuloa! : )

    VastaaPoista
  3. Pörheää Menoa

    Pörheää Menoa...

    "X Pörri, elämäni valo, elämäni pieni valopilkku, joka tarjoaa minulle onnea, kun tarvitsen sitä, surua, lohdutusta ja jopa huolta. Se naurattaa, ilostuttaa ja raivostuttaa ilkikurisilla tempuillaan. Tältä pikkupiskiltä ei kyllä huumorintajua puutu, se on varma, se!

    X Ferrari, pieni yksisarvinen ponitamma ilman sarvea, elämäni pieni Pegasos ilman siipiä. Huumorintajua, räjähtäviä vastaanottoja ja rakkautta. Kisoja, kehittymistä, luottamusta. Tiemme tämän yksisarvisen kanssa on vasta alussa, mutta uskon, että joskus kannattaa ottaa kiinni tuntemattoman yksisarvisen kiiltävän valkoisesta harjasta kiinni ja antaa tuulen suhista hiuksissa niin lohduttavan villisti. "

    VastaaPoista
  4. Just be Brave

    Blogissani kerron elämästä vuonna 2009 syntyneen KWPN tamman kanssa. Eterma eli Ettan ei ole ollut minulla 4kk kauempaa. BLogissa saa seurata meidän matkaa kilpakenttiä kohti. Tavoitteita meillä pääsäntöisesti on esteratsastuksessa. Blogiin tulee tavallisten treeni- ja kuulumipostauksien lisäksi paljon erikoispostauksia. Videoitakin voi joskus blogissä nähdä.

    http://braveava.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Pientä Säätöä
    http://ponitsuvi.blogspot.fi/

    Blogissani kerron minun ja ylläpitohevoseni kehityksestä. Olen 18-vuotias tyttö Nurmijärveltä ja vietän tällä hetkellä välivuotta opiskelusta. Ylläpidossa minulla on kimo 7-vuotias latvialainen tamma, Dalija. Blogissa pääsee seuraamaan meidän taivalta sekä koulu- että estepuolella. Tällä hetkellä valmentaudutaan säännöllisesti molemmissa lajeissa ja kilpaillaan satunnaisesti 1-tasolla. Tavoitteena/haaveena on aktiivinen kilpaileminen 1-2-tasolla ensi vuonna :)

    Blogissa on ihan perus treenipostauksia, mutta sekaan mahtuu myös hyvänmielen-postauksia, kuvapostauksia ja syvällistä pohdintaa! Tervetuloa tutustumaan blogiini! :)

    VastaaPoista
  6. http://mkriding.blogspot.fi
    Aktiivisesti päivättyvä blogi, joka kertoo meidän tarinaa. Kolme nuorta hevosta, joista tarkoitus saada yhteiskuntakelpoisia, kilparatsuja ainakin kouluradoille. Ystävyksiä, perheenjäseniä, joita ei hylätä huonoinakaan aikoina. Oma talli ja muut tvistit mausteena.

    Elämää, ei sen enempää. Ja välillä vähän muutakin hevosista. :)

    Jos elämän makuinen blogi on mieleesi, kurkkaa tämä. :)

    VastaaPoista
  7. elamaataallapain.blogspot.fi

    Blogi pitää sisällään 16-vuotiaan tytön ja 14-vuotiaan trakehner-risteytys ruunan arkea. Kirjoitan meidän muun muassa valmennuksista, kisoista, sekä normitreeneistä niin hyvistä kuin huonoistakin. Silloin tällöin blogista saattaa lukea myös aihepostauksia.

    Suosittelen blogia kaikille jotka ovat vähääkään kiinnostuneita kouluratsastuksesta, tavallisesta arjesta oman hevosen kanssa, sekä silloin tällöin kiinnostuneita lukemaan kisapäivityksiä.

    VastaaPoista
  8. www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    Blogi kertoo kahdeksatta luokkaa käyvän tytön, sekä oman KWPN-tamman arjesta, sekä yhteisen matkan iloista ja suruista. Tavoitteet ovat korkealla ja niitä tavoitellessa kaadutaan monesti, silti nousten ylös uudestaan. Halu päästä kilpakentille on kova, ja sinne kiivetessä blogiin tulee usein kirjoteltua postauksia niistä aivan tavallisista treeneistä ja valmennuksista, kirjoittajan elämästä ruudun takana, myös novelleja yms. blogista saattaa löytää.

    Blogini perustuu periksiantamattomuudelle, tavoitteille, tavalliselle arjelle, mutta myöskin niille huonoille jaksoille, joita kirjoittajalla on satunnaisin väliajoin.

    VastaaPoista
  9. http://teampelkonen.blogspot.fi/

    Blogia kirjoittelee 19-vuotias tyttö Etelä-Suomesta. Kirjoitan postauksia valmennuksista, kisoista, onnistumisista ja epäonnistumisista, hömppäilyistä ja tavallisista tallipäivistä, sekä julkaisen paljon kuvia ja videoita - kaikissa postauksissa on myös aina kuvia tai video, usein molempia! :)
    En käy enää ratsastuskoulun tunneilla, vaan valmentaudun yksityisillä hevosilla. Eli "tavallisia tuntipostauksia" ei enää blogiin ole tulossa ainakaan vähään aikaan!

    Blogissa näkyy pääasiassa pv-r. Grandi, jonka kanssa kisaan HeB-tasolla (tähtäimessä HeA!) koulua, sekä lv-r. Ismo, jonka olen kouluttanut lähes kokonaan itse ja jonka kanssa kilpaillaan tällä hetkellä esteitä 1-tasolla 60cm korkeuksilla. Ensi vuonna 2-tason kilpailut tähtäimessä Ismon kanssa esteillä ja mahdollisesti myös 1-tason koulukilpailut HeC-tasolla. Myös sh-r. Eetua näkyy välillä, mutta ei enää niin usein kuin ennen. Sen kanssa lähinnä enää maastoillaan yhdessä.

    VastaaPoista
  10. http://sydamenlyonti.blogspot.fi/

    Sydämenlyönti on tarina siitä, kuinka 17-vuotias hevosalan opiskelija löysi puolivahingossa elämäänsä ravihevoset. Takana on vuosi opiskelua hevosalalla, seuraavien kahden vuoden aikana tarkoituksena on erikoistua hevosenhoitajaksi ravipuolelle ja siinä sivussa tulla hyväksi hevosvalokuvaajaksi.

    Blogia kannattaa seurata, jos yhtään kiinnostaa hevosalan opiskelu tai ravihevoset. Blogi on vielä niin alku taipaleellaan, että mukaan pääsee hyvin :)

    VastaaPoista
  11. http://vettakengassa.blogspot.fi/

    Elämän sekametelisoppa vailla vertaa. Tekstin takana 20vee naisen alku liian vauhdikkaan arkensa pyöriessä maatalouden opintojen, rakkaiden hevosystävien, tallitöiden, kissan, ihmisten ja ties minkä ympärillä. Pelkkää kaaosta sitä suotta kaunistelematta.

    VastaaPoista
  12. http://jereviinikainen.fi

    20-vuotiaan nuorukaisen valokuvaukseen ja miesten muotiin painottuva lifestyle blogi :)

    VastaaPoista
  13. http://camillan-blogi.blogspot.fi/

    Blogi kertoo minun, Camillan ja yp-ponini Timpan arjesta, treeneistä ja kisoista. :)

    VastaaPoista