maanantai 18. toukokuuta 2015

KiuRan kansalliset



 Eilen oltiin Hilman kanssa kiuruvedellä pomppimassa. Mentiin siis luokat 105cm ja 115cm. Hilma oli aika jännittynyt pitkästä aikaa aivan uudessa paikassa, joka näkyi ja tuntui ekan radan aikana. Tuntui ettei laukka edennyt mihinkään vaan jäi lähinnä ylöspäin ja paikalleen, hevonen meinasi levitä joka suuntaan ja kaiken lisäksi oli vielä tosi vahva edestä. Yritäppä siinä ratsastaa jalalla laukkaa eteenpäin, kun samaan aikaan tuntuu, että ohjien toisessa päässä ei ole ketään. Noh, otettiin sitten heti ykköseltä puomi alas, vähän turha pudotus mutta ei mahda mitään. Loppurata rämmittiin kuitenkin loppuun ihan okei, vaikka hevonen ei ollutkaan mikään miellyttävä ratsastaa. 
  115cm menikin sitten jo paljon paremmin, Hilmaa ei ehkä jännittänyt enää ja se oli vähän paremmin avuilla ja huomattavasti kivempi ratsastaa. Arvostelu oli A2.0, eli aika luokka, mutta aikaa mä en kyllä taas ollenkaan ratsastanut, koska hevonen ei tuntunut edelleenkään niin toimivalta. Yritin keskittyä enemmän vain siihen, että tikut pysyy ylhäällä, joka olikin taas ihan järkevä ratkaisu, eikä meidän aika loppujen lopuksi ollut edes niin huono. Sijoituttiin siis tässä luokassa viidenneksi, ei ollenkaan huono reissu :)!




tässä vielä ratavideot

2 kommenttia:

  1. Kiva kattoa näitä kisapostauksia :)! Myös ihan arkiratsastelut on kiinnostavia jos vaan uusia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) ja muitakin postauksia toki tulee aina kun on vaan jotain julkaistavaa materiaalia ja mulla sen verran aikaa, että kerkeän postailla. Varmasti taas kesällä blogi on muutenkin vähän aktiivisempi !

      Poista