maanantai 25. toukokuuta 2015

Epäonnistunut kisareissu killerille


Viime viikonloppuna meillä oli vielä kolmannet peräkkäiset kisat Jyväskylässä, jotka ei tälläkertaa sujuneetkaan ihan putkeen. Onneksi kisapäivä oli rataa lukuunottamatta muuten ihan kiva :)! ja niin yhtä rataa, koska toinen luokka me peruttiin hevosen ollessa paljon paljon normaalia huonompi.
  Hilma oli kyllä verkatessa ihan hyvä myös hypyissä, mutta radalla se oli löysä kun mikä! Yritin kaikkeni radalla selässä, mutta silti vaan puomit kolisi. Otettiin siis heti ykköseltä puomi, kakkosellekkin kuului kops, muttei tippunut, kolmoselta taas puomi ja neloselle, en edes ymmärrä mitä hevonen teki...sen jälkeen yritin saada siihen vielä enemmän ryhtiä ja käytin ennen seuraavaa estettä ihan kunnolla kannusta ja siihen ihan järkevä hyppy. Myös sarja sujui ok vaikka paikan aika lähelle ratsastinkin a osalle. Matka jatkui ja laukka hyytyi hyytymistään, hevonen tuntui aivan löysältä makaroonilta ja yritti vetää seuraavasta esteestä ohi mutta sain sen vielä viime hetkillä korjattua esteestä yli, paikka ei taaskaan ollut kohdillaan kiemurtelun jälkeen, joka kostautui puomina. Sen jälkeen päästiin vielä perusradan viimeisestä esteestä yli suht asiallisesti. 
  Radan jälkeen fiilikset ei olleet kovin katossa, edellisen viikon kisoissa tehtiin hyvä puhdas 115 rata ja nyt tuloksena 16vp. Seuraava luokka olisi ollut eka 120cm, mutta käytiin kuitenkin perumassa se, en halunnut enää toista huonoa rataa enkä saanut hevosta ratsastettua millään keinolla paremmaksi. Otti kyllä päähän, oisin halunnut hypätä molemmat luokat, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä että se olisi mennyt yhtä huonosti ja viedä samalta hevoselta hyppäämisen iloa epäonnistuneilla hypyillä. Käytiin kuitenkin hyppäämässä verkassa muutama este ennen lopullista päätöstä siitä mennäänkö seuraavaa luokkaa vai ei. Ei enempää tiputuksia, mutta hevonen ei edelleenkään tuntunut hyvältä, kaikki reaktiot tuli normaalia 5 kertaa hitaampana varsinkin jalalle.
  Katsotaan nyt tämän keilaradan jälkeen miten hevonen toimii treeneissä ja mitä mennään ensi kerralla kisoissa. Toki varmasti moni syy vaikutti löysään hevoseen, esimerkiksi vihreän syönti ja kiima, suht. pitkä ajomatka sekä se, että hevosella oli ilmeisesti myös hirvittävä pissihätä, mutta mukana oli myös ihan puhdasta possuilua (ei edes jännitystä vaan sikailua). Tälläkertaa meillä nimittäin oli mukana pikku prinsessa, sen  nyrpeästä naamasta jo heti aamulla osasi melkein aavistaa ettei tänään ole hyvä päivä.






Hilma mitä ihmettä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti